keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Tapahtumarikas viikko jatkuu - selviytymiskeinoja stressistä tarvitaan

Tämä viikko on nyt puolivälissä ja tähän mennessä se on ollut todella tapahtumarikas, niin hyvine kuin huonoine puolineenkin. Täytyy vain toivoa, että itku- ja vastoinkäymiskiintiöt olisivat tältä viikolta ja mielellään koko alkuvuodelta täytetty! Kun elämäni on erityisen kiireistä, stressaavaa ja kuluttavaa, keskityn pitämään tavallista parempaakin huolta itsestäni, jotta jaksaisin paremmin taistella tuulimyllyjä vastaan.

Omia stressistä selviytymiskeinojani ovat seuraavat, tosin nämä ovat aika universaaleja eli pätenevät muillekin kuin minulle.

1. Uni
Photobucket
Elintärkeä ja tuikitavallinen  toiminto, mutta silti niin moni on valmis uhraamaan tai ainakin tinkimään yöunistaan kiireiden keskellä. Mie en todellakaan ole sitä tyyppiä, joka viime tipassa esimerkiksi kirjoittaisi työjuttuja tai lukisi tenttiin yömyöhään. Väsyneenä kaikki tuntuu vain tavallista hankalammalta ja monimutkaisemmalta.

2. Ruokavalio
Photobucket
Mahdollisimman monipuolinen sekä runsaasti kasviksia ja kuitupitoista ruokaa. Liian fanaattinen terveysintoilija ei saa kuitenkaan olla, sillä mielestäni tasapainoiseen ruokavalioon kuuluvat ajoittain myös herkut.
Photobucket

3. Liikunta
Photobucket
Tavoitteeni on kuntoilla hyötyliikunnan lisäksi 3 kertaa viikossa, mutta aina siihen en kykene. Tämänkin suhteen pidän siis nykyisin kohtuuden, enkä tavoittele mahdottomia tai vedä ihan överiksi. Liikkuessa saa hikoilun myötä olla ajattelematta arjen huolia ja unohtaa ne hetkeksi. Lisäksi elimistön vapauttamat endorfiinit tuottavat hyvän olon tunnetta.

4. Myös harrastukset antavat elämään muutakin sisältöä kuin arkihuolet töine ja opiskeluineen.
Photobucket

5. Rentoutuminen
Photobucket
Eli "möllöttäminen": välillä pitää vain pysähtyä paikoilleen ja rauhoittua.

6. Tärkein voimavara itselleni ovat kuitenkin ehdottomasti ystävät ja perhe
Photobucket
Olen hyvin perhe- ja ystäväkeskeinen ihminen, jolle läheiset ovat kaikki kaikessa. Vaikka esimerkiksi opintoihini ja uraani suhtaudunkin todella intohimoisesti, niin kuolinvuoteella tuskin miettii cv:nsä sisältöä. Ei työllä ja uralla ole loppupeleissä merkitystä, jos ei ole ketään kenelle niitä jakaa tai joilta saada energiaa ja  elämäniloa. Perheen ja ystävien merkitys on vielä entisestään korostunut Isabellan syntymisen ja sen myötä, että suurin osa läheisistäni asuvat todella kaukana minusta ympäri Suomea ja maailmaa hajaantuneina.

*

Julkkisten stailisti Rachel Zoe, joka on ollut muun muassa Hollywood-tähtösten kuten Lindsay Lohanin ja Nicole Richien tyylien takana, ei selvästikään ole käyttänyt stressin selviytymiskeinoja hyväkseen! Nainenhan näyttää aivan riutuneelta ja kuihtuneelta. Ilmiselvä uupumus ja syömishäiriö paistavat hänestä kilometrien päähän, mikä on tietysti aina todella surullista.
Photobucket

Yleensä postaan blogiini inspiroivia kuvia, mutta tämä on todellista anti-inspiraatiota ja varoittava esimerkki!
Photobucket

4 kommenttia :

Sirpa kirjoitti...

..noi on kyllä parhaat tressineuvoT! :)

Anonyymi kirjoitti...

Joskus on hyvä muistuttaa siitäkin mihin ei kannata pyrkiä. Netti on taas uuden vuoden vaihteen jälkeen pullollaan sairaita laihdutus blogeja, jossa unohdetaan se, että oma kroppa on työkalunamme koko loppu elämän, eikä sitä missään vaiheessa kannata kohdella huonosti.

Mun hyvinvointi lähtee yleensä siitä, että kun kroppa voi hyvin niin mielivoi hyvin ja toisinpäin.

raita 2 kirjoitti...

ihana toi eka kuva! :)

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Sirpa: Kiitos ja toivottavasti niistä on jollekin jotain hyötyä. :)

Anonyymi: Aivan! Tai siis on myös hyvä muistaa tosiaan, ettei liiallinen laihuus yms. ole avain onneen.

Raita2: Kiitos kommentista. Joo, se on kyllä aika kiva kuva, alkaa tehdä mieli vällyjen väliin nukkumaan. :)