sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Ei-suosikkivärejä: tapaus baby blue

Iltaa.

Hurjasta viikosta on selvitty joten kuten, mutta rehellisyyden nimissä on myönnettävä, etten muista koska olisin viimeksi ollut näin väsynyt ja uupunut. Takki on kirjaimellisesti aivan tyhjä, mutta onneksi tämän viikonlopun sai viettää Isabellan kanssa. Eilen tehtiin tosiaan Bellan ja neidin kummitädin J:n kanssa retki Helsinkiin ja Linnanmäelle (kuvia luvassa myöhemmin). Tänään taas vietettiin rauhallinen sunnuntai kahdestaan Isben kanssa. Siihen kuului pyjama päällä hengailua iltapäivään asti (tosin pienempi neiti on sen verran pedantti, että hän vaihtaa päivävaatteet heti herättyään ja komentaa minuakin vaatteiden vaihtoon, jos olen viikonloppuisin pitkälle päivään yövaatteissa. :D), ulkoilua ja pitkät päiväunet yhdessä Isben kanssa. 

Viikko takaperin lauantaina olin grillijuhlissa, elokuvissa ja illalla vielä otimme kaveriporukalla Trivial Pursuit-peliturnauksen Hemingwayssa, jolloin päivän asuni oli tälläinen.
Image and video hosting by TinyPic

Elokuvissa käyntiin kuuluu oleellisesti irtokarkit, joita oli sitten hieman isompi säkki. :D Päälleni puin tarkoituksella tavallisesta poikkeavia värejä, nimittäin vaaleansinistä, jonka ei voi sanoa kuuluvan lempiväreihini. Mie pidän voimakkaista väreistä kuten keltaisesta, punaisesta ja vihreästä, jotka tuovat kontrastia mustaan asuun. Vaaleansininen tai baby blue ei ole voimakas tai kontrastinen, vaan aika  neutraali tai poikavauvalle sopiva.
Image and video hosting by TinyPic

Minulla on ylipäätänsä sinisen sävyisiä vaatteita todella vähän ja vaaleansinistä sitäkin vähemmän. Itse asiassa päälläni oleva toppi ja tuo laukku ovat ainoat.

Toppi: Berskha / Lissabonista
Alla oleva harmaa body: Diesel
Hame: H&M / kirppis
Leoparditakki: H&M
Hanskat: Pieces / kirppis
Laukku: Longchamp

ps. Vaatehuone siivottu, eli Huuto.netistä löytyy jälleen paljon myytävää.  Kohteet löytyvät täältä.

4 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Musta hame,
mintunvihreä paita,
harmaa toppi,
vaaleenruskea&ruskea takki,
vaaleansininen laukku.

Epäonnistuminen.

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Anonyymi: Kiitos kommentistasi ja mielipiteestäsi. :) Onneksi elämä ei ole niin vakavaa, että yhden asun värien sekoitus olisi katastrofi.

Joka tapauksessa kiitos kommentistasi ja tervetuloa uudelleen visiitille - jos vaikka asuni olisi joskus sinunkin silmiesi ilona, haha. :D

Ninni kirjoitti...

ite olisin laittanu tonne leopardijutun alle ihan perus mustan topin. Toi turkoosi hyppii liikaa silmille. muuten ihan kiva :)

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Ninnisi: Kiitos myös sinulle kommentistasi ja parannusehdotuksesta. Aina ei voi onnistua ja miellyttää kaikkia, mutta ei se mitään. :) Tosin jos nyt aletaan hiuksia halkomaan, niin ei mulla tietenkään sisällä ollut tuota leoparditakkia, vaan se oli vain ulkokäytössä, mutta eipä tuolla ole merkitystä.