maanantai 13. syyskuuta 2010

Kotona jälleen!

Vajaan viikon reissusta kotiuduttiin eilen illalla takaisin Jyväskylään. Olin tosiaan keskiviikosta asti Isabellan mummolassa, jonne neiti meni jo pari päivää aiemmin. Eilisiltana tuntui vähän haikealta ja itkettikin erinäisistä syistä johtuen, mutta onneksi pian luoksemme saapui yökyläilemään Helsingistä tänne graduseminaariin saapunut ystäväni. Oli erittäin mukava nähdä pitkästä aikaa ja jutella kaikesta. <3 Olen todella onnekas ihminen, kun minulla on niin ihania ystäviä ja perhettä lähipiirissäni!

Viime viikon reissusta on tulossa lisää tarinaa ja runsaasti kuvia myöhemmin, jahka mie vain kerkiän. Harmittaa, kun olisi niin paljon postausideoita ja kerrottavaa, mutta aika ei vain riitä aina kaikkeen. Pitää osata priorisoida (termi, jota minulle hoettiin Kanadassa collegessa jatkuvasti) ja koska blogi edustaa minulle harrastusmaista vapaa-ajan viettotapaa, niin en halua tästä ottaa stressiä. 

Nyt kuitenkin muutama asukuva viime viikolta sovituskopissa ikuistettuna H&M:llä, jossa vierailin pitkästä aikaa. Viime aikoina on tullut harvinaisen vähän pyörittyä kaupoissa. Se on sinänsä ihan hyvä, koska ei ole houkutuksille altistumassa ja rahaakin säästyy. Vaatehuone nimittäin pursuilee vetimistä, joten ainoa mitä syksyksi oikeasti ja aidosti tarvitsen ovat pitkävartiset nahkahanskat.
Image and video hosting by TinyPicImage and video hosting by TinyPic
Hame & kaulakoru: kirppis, t-paita: Benetton

Löysin H&M:ltä kaksi ihastuttavaa mekkoa garderobiani rikastuttamaan, mutta jätin molemmat kauppaan. Olen nimittäin pikkumustalakossa (laskin juuri, että minulla on 15 erilaista mustaa mekkoa - kaikkien mekkojeni lukumäärää mie en uskalla edes laskea!), mutta tuo punainen mekko jäi vähän kummittelemaan mieleeni. Rakastan punaista, joka on lempivärini ja sitä paitsi omistan vain kolme punaista mekkoa entuudestaan. ;) Ehkä kuitenkin pärjään tämän hetkisen melko mittavan mekkovarastoni kanssa ihan hyvin.
Image and video hosting by TinyPic

0 kommenttia :