maanantai 25. lokakuuta 2010

Vauvakuume yltyy

Niitä, joita ei kiinnosta lapsiin liittyvät jutut ja Isabella-hehkutukset kehoitan lopettamaan lukemisen saman tien. Mie nimittäin selailin Bellan vauvakuvia ja ai, että mikä haikeus tuli. Onko minulla muka joskus ollut noin pienen pieni vauva ja mihin tämä aika oikein menee?

Lueskelin uusinta Gloriaa tänään töiden jälkeen. Työministeri ja Vihreän liiton puheenjohtaja Anni Sinnemäen henkilöhaastattelussa hän toteaa seuraavasti:
"Se [äitiys] lopetti sellaisen oman itsensä ja elämänsä kyseenalaistamisen, jota voisi kutsua nuoren ihmisen eksistentiaaliseksi kriisiksi. Se oli käännekohta, jonka jälkeen olen ajatellut, että elämä on täyttä ja mielenkiintoista." 
-Anni Sinnemäki Gloria 11/2010

Vaikka en tullut äidiksi aivan yhtä nuorena kuin Sinnemäki 16-vuotiaana, niin allekirjoitan ja yhdyn hänen näkemyksiinsä täysin.  Itse ainakin olin aiemmin todella hukassa itseni kanssa ja epävarma elämästäni. Kapinoin yhteiskunnan normeja vastaan ja yritin pelastaa kaikki hädänalaiset, vaikka todellisuudessa juoksin vain karkuun omaa ahdistustani ja ongelmiani. Kaiken kaikkiaan äitiys saattoi päätepisteeseensä henkisen eheytysprosessini, joka sai alkunsa siitä kun tapasin Isabellan isän, muutin pois Rovaniemeltä ja aloitin yliopisto-opinnot. 

Olin 20-vuotias fuksi, kun sisälläni alkoi kasvaa pieni rakkauden hedelmä ja 21-vuotias, kun syntyi pieni tyttö, joka sai nimeksensä Isabella Aada Aurora. Päivääkään en vaihtaisi pois, vaikka välillä onkin ollut todella rankkaa. Elämä onneksi kantaa.

Seuraavaksi järjetön määrä valokuvia Isabellan ensimmäisestä vuodesta 2007-2008.
PhotobucketPhotobucketPhotobucket

Ensimmäinen ilta kotona.
 Photobucket
Photobucket
PhotobucketPhotobucket

Ensimmäinen neuvola. Photobucket
Photobucket
PhotobucketPhotobucket

Isabellan ensimmäinen ulkomaanmatka Meksikoon 2-kuukautisena.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
PhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucket
LentokoneessaPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketMummi ja pikku-Bella.Photobucket
Ristiäispäivänä enne h-hetkeä 6.10.2007.PhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucket
Bellan ensimmäinen joulu - ette varmaan arvaa, kuka sai eniten lahjoja? :DPhotobucketPhotobucket

PhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucket
Gröna Lundissa, Tukholmassa juhannuksena 2008.
PhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucket PhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucket
Kesä ja Linnanmäki ne yhteensoppii!PhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucket
26.8.2008 Isabella Aada Aurora täytti vuoden ja oli ensimmäisten synttärijuhlien aika - vauvasta oli tullut taapero.
PhotobucketPhotobucketPhotobucket

6 kommenttia :

Christina kirjoitti...

Ihania kuvia - alkoi ihan hymyilyttämään. :) Suloinen tyttö!

Anonyymi kirjoitti...

Söpöjä kuvia teistä kummastakin! :) En ole niin hirveästi vauvoja katsellut, joten oon aina ajatellut, että kaikki vauvathan ne on saman näköisiä ja piirteet tulee sitten vanhempana, mutta Isabella on ainakin ihan pikkuisenakin jo ollut ns. itsensä näköinen. Mullakin alkaa jo olla pieni vauvakuume, pitäisi eka se mies vain löytää :)

Heidi

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihania kuvia, söpöjä! :) oma vauvakuume yltyy tällaisia katsellessa!

Anonyymi kirjoitti...

Suloinen tytär sulla. Mun vauvakuume ei ainakaan ottanu laantuakseen näitä kuvia katsellessa. :)

Anonyymi kirjoitti...

Sydän sulaa näitä katsoessa :')

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Christina, Heidi + anonyymit.

Kiitos oikein paljon teille kaikille. Hassua, mutta mun mielestä Isabella näytti vauvana ihan erilaiselta. Itse siis en ainakaan tunnista, että Bella olisi jo vauvana ollut "itsensä näköinen".

Naureskeltiin näille kuville yhessä Isben kanssa, kun mun mielestä Isbe näytti hassulta ihan pikkusena ja Isben mielestä isi näytti ihan tytöltä pitkien hiuksiensa kanssa. :D haha