maanantai 13. joulukuuta 2010

Onni on pienissä asioissa - flunssa ei ole yksi niistä

Täällä sitä ollaan kipeänä flunssan kourissa. Ei pitäisi valittaa, koska jotkut ovat vakavasti sairaita ja kärsivät kovista kivuista, mihin tätä pikkuvilustumista ei voi verrata. Silti tämä olotila ei ole mikään mukava, mutta onneksi mie olen todella todella harvoin kipeänä tyyliin kerran vuodessa. Ystävänikin huolestui, että onko jotain tapahtunut, koska mie kuulemma kuulostan siltä kuin olisin itkenyt kolme vuorokautta putkeen. Oma analyysini on, että kuulostan siltä kuin olisin juonut 30 vuotta viskiä putkeen.

Olen näissä kuumehouruissani miettinyt elämääni, kun on kerrankin pitänyt pysähtyä ja olla tekemättä (paljon) mitään. Tajusin, että vaikka kulisseissa riittääkin surua, draamaa, itkua ja hampaiden kiristelyä, niin mie olen silti aika onnekas ja minulla on suurin osa asioista todella hyvin. 

Onni on mielestäni sitä, että nauttii suurimmaksi osaksi myös arjestaankin, eikä koko ajan vain odota viikonloppua, tulevia juhlia tai muita erikoisjuttuja. Ei kenenkään elämä tietenkään aina mitään ruusuilla tanssimista ole, mutta pitää kuitenkin elää sitä hetkeä, eikä haikailla menneen perään tai odottaa tulevaa kuin kuuta nousevaa.

Onni on pienissä asioissa kuten Isabella havainnollisti tänä syksynä.
PhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucket

0 kommenttia :