lauantai 14. toukokuuta 2011

Epäonnen perjantai 13 ja seminaari

Eilen oli varsin epäonninen perjantai 13. päivä. Pyrin töissä tekemään aina kaiken mahdollisimman hyvin, tehokkaasti ja tuottavasti, mutta eilen selvisi, että olen vahingossa tehnyt todella ison mokan. Se veti mielen matalaksi, vaikka inhimillisestä erehdyksestä olikin kyse. Kun kotona vielä Isabella kiukutteli, niin itku oli itselläkin lähellä. Onneksi työkaverini ja esimieheni sekä läheiseni olivat todella kannustavia ja rakentavia.

Tällä hetkellä istun stipendin jako-seminaarissa (tämä on ajastettu kirjoitus) ja päivän ohjelma on seuraavanlainen:

"Teema: INTEGRAATIO

OHJELMA

klo 8.45 – 9.30                 Aamukahvi ja ilmoittautuminen

klo 9.30                             Seminaarin avaus
                                           Säätiön puheenjohtaja, valtioneuvos Harri Holkeri

klo 9.45 – 10.00              Seminaarin järjestäytyminen ja osanottajien esittäytyminen

klo 10.00 – 10.45             Oikeusvaltion rakentaja, kansanvallan puolustaja,
itsenäisyyden toteuttaja
P.E. Svinhufvud ja valtionpäämiehen rooli Suomessa
Säätiön varapuheenjohtaja, professori Martti Häikiö

klo 11.00 – 11.45             Kansainvälinen politiikka ja Eurooppa-politiikka,
tarkasteluna erityisesti kansainvälinen taloudellinen tukijärjestelmä
Säätiön hallituksen jäsen, ministeri Pertti Salolainen

klo 11.45 – 12.45            Lounas Talvipuutarhassa


klo 12.45 – 13.30             Suomen integraatioratkaisut ja taloudellinen selviytymistarina
Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja, dosentti Juhana Aunesluoma

klo 13.30 – 14.00             Iltapäiväkahvi

klo 14.00 – 14.45            Suomen integroituminen kansainväliseen turvallisuusjärjestelmään
Suojelupoliisin päällikkö, poliisineuvos Antti Pelttari

klo 14.45 -  16.15            PANEELIKESKUSTELU

                                           Alustajat ja yleisö –          valmistellut puheenvuorot 
                                                                 Säätiön hallituksen jäsenet
professori Seikko Eskola ja
FL Jyrki Vesikansa                              

klo 16.15                          Säätiön stipendien jako ja buffet/cocktailtilaisuus   
                                           Talvipuutarhassa
                                                                
                                           Musiikkia, sektio Kaartin soittokunnasta"

Mielenkiintoinen päivä siis tulossa ja seminaarin päätyttyä cocktailtilaisuuden jälkeen jään vielä hotelliin yöksi, jossa ohjelmassa on ainakin Euroviisujen katselu. Onhan vähän hassua yöpyä hotellissa samassa kaupungissa kuin itse asuu, mutta toisaalta ei itse tarvitse maksaa mitään ja onhan hotellissa aina oma rentouttava tunnelmansa. Puhumattakaan ihanista hotellien aamupaloista!

Tässä vielä erään päivän asu.
PhotobucketPhotobucketPhotobucket
Mekko/dress: Tommy Hilfiger, vyö/belt: äidin vanha / my mother's old, paita alla / blouse underneath: Gina Tricot

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Yesterday was trully unlucky Friday 13th. I always try to do everything as well, efficiently and productive as possible at work, but yesterday I found out that I've accidently made a big mistake. It made me feel blue, even though it was humanly error. At home Isabella was in a bad mood and grumpy, so the day nearly made me cry and definetely took it's toll on me. Luckily my boss, co-workes and friends were very supportive and constructive. 

At the moment I'm sitting in an interesting seminar, which is followed by cocktail hour and receiving the scholarship, I told earlier about. Afterwards I'll spend the night at a hotel in Helsinki. It's quite weird to stay at a hotel in the city you live in, but I get it for free and besides hotels are always relaxing. Besides I love hotel breakfasts! Have a nice weekend everyone and hopefully your Friday 13th wasn't so bad.

0 kommenttia :