sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Aurinkoinen viikonloppu ja lahjaksi saatua

Melkoista pyöritystä ollut tällä viikolla. Ensin isäni vieraili meillä, sitten lensin keskiviikkoaamuna työmatkalle Liettuaan ja Latviaan, josta kotiuduin perjantai-iltana. Eilen lauantaina istuttiin Mbarin terassilla ja jammailtiin Axl Smithin keikalla, joka oli yllättävän hyvä. Tänään on ulkoiltu ja käyty kauniissa Porvoossa syömässä. Kaiken kaikkiaan on ollut aivan mainio viikko, vaikka kotona ei olekaan juuri tullut oltua.

Myös ensi viikolle on todella mukavia juttuja, sillä alkuviikosta olen työmatkalla Virossa ja sieltä palattuani lähden saman tien pitkäksi viikonlopuksi kotipuoleen Lappiin. Tässä tohinassa on välillä bloggaaminen jäänyt eli tässä esittelyssä viime viikkoisten syntymäpäivieni lahjat. Inhoan turhaa krääsää, jota ei oikeasti tarvitse, joten oli ihanaa saada vain hyödyllisiä lahjoja.

Kuten Niken urheiluliivit.
Photobucket

Lahjakortin kasvohoitoon.
Photobucket

Dolce & Gabbanan kellon. Olenkin kaivannut "hopeisilla" yksityiskohdilla olevaa kelloa "kultaisen" Just Cavallin kellon rinnalle.
 Photobucket

Tässä vielä parempia kuvia kellosta.
PhotobucketPhotobucket

Paras syntymäpäivälahja ja yllätys oli kuitenkin tulla pitkän päivän jälkeen kotiin ja huomata lähetin tuoneen valtavan kukkakimpun ja kirjekuoren ovelleni.
Photobucket

Olin hiljattain syntymäpäivieni kynnyksellä saanut huonoja uutisia, jotka herättivät minussa melkoisen tunnemyrskyn ja oli ollut aika rankka päivä. Siksi kukkayllätys todella piristi. 
PhotobucketPhotobucket

Mukavaa uutta viikkoa kaikille ja toivottavasti olette muistaneet äitejänne tänään! :)

ps. Huomenna päättyy HOK-Elannon vaalien postitse tapahtuva äänestys. Itse olen ehdolla vaaleissa numerolla 204. Eli jos taskusta löytyy HOK-Elannon vihreä bonuskortti, niin arvostaisin ääntäsi suuresti!

This week has been full of activities, so unfortunately I haven't had much time for blogging. First my father visited us, then I went to a business trip to Lithuania and Latvia. I flew back home on Friday evening and yesterday I went to see a music gig. Today I have had nice walks out in the sun and dined in an old town by the sea. Next week will be delightful as well, because first I'll travel for a business trip to Estonia and from there I'll go to Lapland to visit my family and relatives. 

Above are my birthday presents from last week. I got Nikes sports bra, a voucher to facial treatment and Dolce & Gabbanas watch. Still the most precious present and surpise was left to my door. I had had a pretty emotional and tough day due to bad news, which I recently reiceived. Therefore it was great to come home after a long day and see that courier had left a huge flower bouquet with a special message in the envolope to my door.

2 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

aiiiivan ihana toi D&G:n kello! rakastuin tältä seisomalta! tiiäks yhtää mistä tuo on ostettu? hinnasta ei oo varmaa hajua? :)

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Voi kiitos kellokehuista ja kommentista. :) Valitettavasti en tiedä mistä kello on ostettu tai paljon se maksoi (lahjahevosen suuhun kun ei saa katsoa :D). Toivottavasti löydät kuitenkin kellon tai samanlaisen.