tiistai 15. toukokuuta 2012

Perhekeskeinen uranainen, c'est moi!

Olen varmaan kyllästymiseen asti hokenut kuinka kunnianhimoinen sekä tulos- ja tavoitehakuinen ihminen minä olen. Minulla on aina rima korkealla ja sen ylitettyäni se nousee vielä korkeammalle. Tämä koskee onnekseni vain opintoja ja uraa, sillä perhe ja läheiset ihmiset ovat itseisarvo välinearvon sijasta. Kirjoitan tätä tekstiä hotellihuoneessa Tallinnassa, jossa olen siis tällä hetkellä työmatkalla ja tehnyt pitkän päivän eri palavereissa. Onnekseni ehdin myös vähän kierrellä kaupungilla, ihailla maisemia ja käydä illallisella.

Innolla odotan myös sitä, kun huomenna alkuillasta palaan Helsinkiin ja lähen parin tunnin päästä taas reissuun. Tällä kertaa suuntana on pohjoinen ja rakkaan perheeni näkeminen Lapissa, mitä odotan innolla. Haluan viettää aikaa perheen ja sukulaisten parissa kuten pari viikkoa sitten, kun sain Pohjanmaalta viikonloppukylään maailman parhaimmat ex-appivanhemmat, jotka tuntuvat minulle itsellekin lähes toisilta varavanhemmilta.

Viikonlopun aikana käytiin muun muassa Marimekon ystävämyynneissä ja välimerellisessä ravintolassa syömässä, joiden lisäksi myös pyöräiltiin.
PhotobucketPhotobucket

Ulkoiltiin.
PhotobucketPhotobucket

Nautittiin raikkaasta kevätsäästä.
PhotobucketPhotobucket

Ihasteltiin maisemia merenrannalla.
Photobucket

Ja pyöräiltiin vähän lisää.
PhotobucketPhotobucket

Koska vappu oli nurkan takana, herkuteltiin tippaleivillä.
PhotobucketPhotobucket

Niin ja ennen kaikkea nautitiin yhdessäolosta. Isabella ja pappa leikin tohinassa.
PhotobucketPhotobucket


Onnekseni minulla on aivan ihania ihmisiä tukijoukoissa apuna ja turvana elämänmyrskyissä, mistä olenkin äärimmäisen kiitollinen. Perhe, läheiset ja ystävät ovat kuitenkin loppupeleissä tärkeintä elämässä. Tuskin kukaan miettii kuolinvuoteellaan minkälaisia titteleitä cv:ssä on tai kuinka paljon rahaa jää perikunnalle riideltäväksi. Sen sijaan voi harmittaa, jos on laiminlyönyt läheisiään. Olen siis perhekeskeinen uranainen, kuten minusta hiljattain todettiin.

Isabellan isän vanhemmat pikkuneidin kanssa vuosien varrella. 
Photobucket

Mukavaa viikon jatkoa kaikille! Nyt täytyy laittaa nukkumaan, että on virkeänä huomisaamuna ensimmäisessä palaverisssa.

I am currently on a business trip in Tallinn Estonia and writing this in my hotel room after a long day full of meetings. Even though I am determined and ambitious with career and studies, most important in my life are definitely family, friends and other loved ones. I am a family-oriented business woman as I was described recently. I want to spend as much time with my family as I just can like a couple of weeks ago with Isabella's father's parents. They are extremely important and dear to me. They actually feel like my second parents, which is amazing. I am such a lucky girl for having so many caring and loving people in my life, which I am really grateful for. Now I better go to bed so that I'll be full of energy in the meetings tomorrow too.

0 kommenttia :