maanantai 28. toukokuuta 2012

Piknik Esplanadilla ja Maailma kylässä-festivaaleilla

Eräs ystäväni Jyväskylästä kyläili meillä viikonloppuna. Perjantain Rentofestien jälkeen lauantaina herättyämme, haimme ravintola Teatterista salaatit sekä kaupasta mansikoita, patonkia ja muuta. Sen jälkeen suuntasimme piknikille Esplanadin puistoon aurinkoisista kesäkeleistä nauttimaan.
PhotobucketPhotobucket

Kaupungilla oli paljon ihmisiä liikenteessä ensimmäisestä kunnon kesäviikonlopusta nauttimassa.
PhotobucketPhotobucketPhotobucket

Aikamme Esplanadilla piknikillä oltuamme, suuntasimme Kaisaniemen puistoon Maailma kylässä-festivaalitapahtumaan, jossa viikonlopun aikana esiintyi muun muassa Paula Koivuniemi ja Jukka poika sekä monia muita. Aluella oli esiintyjien lisäksi myös katutaidetta, eksoottisia keittiöitä ja muuta ohjelmaa. Tapahtuma pyrkii antamaan uusia näkökulmia suvaitsevaan monikulttuurisuuteen, kehitysyhteistyöhön, kestävään kehitykseen ja globaalisaatioon.
Photobucket

Ihmisiä tuollakin riitti ja harmitti, että mahat olivat täynnä piknikin jäljiltä, koska tuolla olisi ollut paljon eksoottisia ruokakojuja eli olisi ollut mukava maistaa vaikkapa filippiiniläistä tai ghanalaista ruokaa.
Photobucket

"Hyvää ruokaa, virvokkeita ja musiikkia koko päivän!" tiivistää aika hyvin Maailma kylässä-ilmaisfestivaalitapahtuman.
Photobucket

Ystäväni A Kaisaniemen puistossa.
Photobucket

Ja allekirjoittanut.
Photobucket

Helsingissä on mielestäni parasta kesäisin juuri se, että on paljon tapahtumia ja ihmisiä liikenteessä. Kadut eivät ole niin hiljaisia kuin talven pakkasilla ja jotenkin sekä luonto että ihmiset heräävät eloon.
Photobucket

Vietimme koko lauantain ulkona iltapäivästä iltaan, jolloin kävin katsomassa ratkiriemukkaan Diktaattori-elokuvan, joka oli poliittisesti epäkorrekti ja parodisoi nyky-yhteiskuntaa niin onnistuneesti, ettei sille voinut kuin nauraa.
Photobucket

Sunnuntaina Isabellan Jyväskylän kummitäti vieraili meillä poikaystävänsä kanssa.
PhotobucketPhotobucket

Isabella kävi Linnanmäellä ja hänen aarteensa olikin Lintsiltä voitettu jättitikkari.
Photobucket

Toivottavasti teillä muillakin on ollut mukava viikonloppu ja muistakaa yrittää nauttia joka hetkestä. Koskaan ei tiedä milloin kaikki loppuu, kuten Hyvinkään ikävät tapahtumat taas osoittivat. :( Kovin surullista kuinka paljon Suomessa on pahoinvoivia, masentuneita, ahdistuneita ja syrjäytyneitä ihmisiä.

Long story short: my weekend was full of live and laughter. A friend of mine came to visit us to Helsinki for the weekend and on Friday we went to a music festival (pictures coming up). On Satuday we had a delicious picnic at a park and after that spent time at World Village Festival, which offered world views and possibilities, as well as music, circus, dance, theatre, art and activities. The event had new perspectives on tolerant multiculturalism, development cooperation, global issues and expanding one's possibilities for affecting everyday life. 

After spending whole Saturday outdoors, I went to the movies to see hilarious Dictator, which was so politically incorrect and full of sarcams of the society, so I laughted a lot. In addition one of Isabella's godmothers visited us on Sunday and Isabella got a giant lollipop from an amusement park. I hope you all have had a nice weekend, like me. Now I am full of energy for the new week!

1 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan kesäisiä kuvia Helsingistä ja siusta ja A:sta.:) Ja miusta ja Isbestä, vitsit ku Isbe on niin iso tyttö jo - mut onneks vielä pieni lapsi kuitenkin :)

Soitellaanpas taas ja vajaan parin viikon päästä tuun sit taas Helsinkiin, jos ehtis vaikka nähdäkin! :)
-J