torstai 9. elokuuta 2012

Äärivasemmistoterroristi Ulrike Meinhof ja torstain kuulumiset

Olin aiemmin varsinainen lukutoukka, joka luki esimerkiksi lapsena silloin ilmestyneet kaikki yli 100 Neiti Etsivää ja aina oli monta kirjaa kesken. Yhteen aikaan taas luin erittäin paljon runoja kuten Edith Södergrania, Saima Harmajaa, Tommy Tabermania ja Uuno Kailasta. Yleisesti ottaen tykkään lukea koskettavia, herätteleviä ja yhteiskuntakriittisiäkin kirjoja, jotka saavat pohtimaan ja ajattelemaan asioita. Elämäkerrat ovat myös kivoja. Pitkäaikainen lempikirjani on ehdottomasti Anja Snellmanin (silloisen Kaurasen) Sonja O kävi täällä

Nykyisin vapaa-ajan lukeminen on vähentynyt, kun opiskellessa saa päntätä tiiliskivikirjoja ja töissä taas lukea kaiken maailman sopimustekstejä. Mutta kesälomalla oli aikaa ahmia kirjoja ja mikä parasta – sai lukea itse valitsemia teoksia ja tekstejä. 

Ollessani valtio-opin fuksi minulle hoettiin, että on hyvä mennä merta edemmäs kalaan. Ateistin olisi siis hyvä tutkia kirkkoa ja sosialistin kapitalismia, koska se on hedelmällisempää ja mieltä avartavampaa. Nämä valtio-opin professorin neuvot mielessä tartuinkin radikaalista äärivasemmistoterroristista Ulrike Meinhofista kertovaan kirjaan. Meinhof oli osa länsi-saksalaista Punaista armeijakuntaa (RAF:ia) eli Baader-Meinhofia, joka terrorisoi Länsi-Saksaa pommi-iskuilla, pankkiryöstöillä ja murhilla erityisesti 1970-luvulla.

Photobucket

Olin aiemmin nähnyt muutama vuosi sitten ilmestyneen mielenkiintoisen Baader Meinhof Komplex -elokuvan, joka nostatti Saksassa varsinaisen myrskyn. Halusin kuitenkin tietää lisää tästä sinänsä ristiriitaisesta terroristiryhmästä. Baader-Meinhof nimittäin vastusti kapitalismia ja imperialismia sekä pyrki edistämään vapaustaistelua terrorismilla. Samanaikaisesti ryhmän jäsenet kuitenkin nauttivat ylellisestä elämästä, johon kuuluivat urheiluautot, hienostohotellit, luksusasunnot ja juhliminen. Oli myös kiehtovaa miettiä, mikä sai länsi-saksalaisen toimittajan ja naimisissa olevan perheen äidin radikalisoitumaan sekä suunnittelemaan ja osallistumaan pankkiryöstöihin, pommi-iskuihin ja murhiin äärivasemmistolaisen terroristijärjestön keulahahmona.

Katriina Lehdon vuonna 2007 ilmestynyt teos "Ulrike Meinhof - lähemmäs totuutta, ei todellisuutta" tarjosikin paljon pohdittavaa.
Photobucket

Seitsemänkymmentäluvun Länsi-Saksan äärivasemmistolaisesta terrorismista kuitenkin nykypäivään. Tänään minulla on ohjelmassa (tämä on ajastettu kirjoitus) suuhygienisti, töitä ja illalla kesäteatteria. Eli mukava torstai siis. Loppuun vielä muutama hiljattain otettu kuva, jonka myötä toivotan hyvää päivän jatkoa kaikille!
PhotobucketPhotobucket

I have always loved reading, but on hectic everyday life there isn't that much time and energy for leisure reading in addition to brick thick exam books to studying and many contract texts etc to work. Therefore on summer holiday I read a lot and the most pleasant part was that I could actually choose the texts and books by myself and they weren't appointed to me by studies or work. 

When I started studying my first University degree and had Political science as a major, I was often told by professors that atheist should study church and socialist capitalism.  I kept my professor's advices on mind when I grabed a biography book Ulrike Meinhof, who was a leading member of radical extreme left-wing terrorist group called Red Army Faction (RAF) also known as Baader-Meinhof. It was fascinating yet odd to read about what made a German journalist and married mother to be a leading person in a terrorist group, which murdered people, rob banks and blow up bombs.

Today myself I have dental hygienist appointment, work day and summer theathre on my agenda. Have a nice day everyone!

0 kommenttia :