keskiviikko 29. elokuuta 2012

Äiti-tytär-päivä kaupungilla ja elokuvissa

Sunnuntaina vietettiin Isabellan viisivuotissynttäreitä äiti-tytär-päivän merkeissä, koska varsinaiset juhlat pidetään vasta lokakuun alussa. Kysyin neidiltä mitä hän haluaisi tehdä ja vastaus oli elokuviin meno, joten suunnattiin Kinopalatsiin katsomaan Madagascar 3 3D:nä.
Photobucket

En tiedä kertooko kehittymättömästä huumorintajustani vai siitä, että animaatioiden tekijät piilottavat lasten elokuviin myös aikuisille vitsejä, mutta ainakin minua Madagascar nauratti. 
Photobucket

Viisivuotias synttärisankari
Photobucket

Hymy oli molemmilla herkässä.
Photobucket


Elokuvan jälkeen pyörittiin vielä muuten kaupungilla.
PhotobucketPhotobucket


Prinsessa-aikaa elävä päivälleen viisivuotias Bella Bambina 26.8.2012.  Olen ikuistanut hänet kuvaan jokaisena syntymäpäivänään, koska siten huomaa kasvun ja kehityksen selkeästi. Lisäksi kuvat toimivat mukavana muistona tulevaisuudessa.
PhotobucketPhotobucketPhotobucket

Muistutuksena, että ensimmäinen Huuto.net-kohde sulkeutuu jo tänä iltana ennen puolta yötä ja suurin osa muista kohteista sulkeutuu huomenna torstaina, eli niitä kannattaa käydä kurkkaamassa täällä.

Isabella had her 5th birthday on Sunday 26th August and as we are having her birthday party later on in the autumn, I asked her what she would like to do on her actual birthday. The answer was movies, so we went to see Madagascar 3 in 3D and both laughed a lot. After that we just hung out in the city and enjoyed mother-daughter-day together. I have a tradition that I photograph Isabella on her birthdays, because that way one can notice the growth and progress easily. In addition these photos will be nice memories in the future too. Now my gorgeous five-year-old is having her biggest princess time, which is really cute.

0 kommenttia :