sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Kotiin palattu ja integroituminen takaisin Helsinkiin alkaa Kalliosta Helsinginkadulta

Taas on puoli Suomea kierretty Pohjanmaan ja Lapin muodossa sekä palattu takaisin kotiin Helsinkiin. Blogissa on ollut joululoman aikana hiljaisempaa, mutta eiköhän tässä taas normirytmi koita. Tulin juuri kuntosalilta hikoilemasta ja puoli kahdeksaksi suuntaan keskustaan ripsiä ottamaan. Ajat olivat niin tiukoilla, että ainut mahdollisuus saada ripset uudeksi vuodeksi on kello 19.30 sunnuntai-iltana. :D Minulla ei ole ikinä ollut hiustenpidennyksiä tai rakennekynsiä, enkä ole koskaan käynyt solariumissa, mutta turhamainen tapani on välillä ottaa itselleni ripsienpidennykset. Tosin perustelen niitä turhamaisuus- ja mukavuustekijöiden lisäksi myös käytännön syillä: ne ovat kätevät, vaivattomat ja vähentävät laittautumisen tarvetta olleellisesti.

Mitään painavaa ja merkittävää kerrottavaa minulla ei nyt ole, mutta se lomalaiselle sallittakoon. Keskiviikkona toinen tammikuuta ollaankin taas skarppina ja särmänä työn parissa, mutta nyt on vielä pari päivää aikaa nauttia viimeisistä kesälomapäivistä.

Trenditietoinen viisivuotias tyttäreni vitsailee minun olevan juntti, joten eilen kotiin palattuani aloitin integroitumisen takaisin Helsinkiin Kalliosta Helsinginkadun Pacificosta. :D Tämä oli vasta kolmas kerta, kun olin juhlimassa hipsterien kansoittamalla Kallio-Sörnäinen-Hakaniemi-alueella. Edelliset kerrat olivat elämysmatkani ja Kallio Block Party aiemmin tänä vuonna.

Turisti Pacificossa.
PhotobucketPhotobucket


Pacificon brunssiä on ylistetty yhdeksi Helsingin parhaista ja kyllä eilen nauttimani kasvisburrito ja Mojito maistuivatkin todella hyvin. Ja hyvähän se on tälläisen Itä-Helsingin lähiössä asuvan maalaisjuntin välillä käydä omaksumassa hipsterituulia Kalliossa. :D 
PhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucket

Tosin maalaisjunttiuteni ja epäcooliuteni paljastui viimeistään näiden kuvien myötä. Osa cooleista hipstereistä nimittäin repesi nauramaan minulle ja baarimikkokin innostui ikuistamaan itselleen kuvan tästä Pacifico-turistista, haha.
PhotobucketPhotobucket
Photobucket
Toppi: Gina Tricot, hame: Zara, kello: Just Cavalli, laukku: Louis Vuitton
Top: Gina Tricot, skirt: Zara, watch: Just Cavalli, bag: Louis Vuitton

Mukavaa uutta vuotta kaikille jo etukäteen! Itselleni on tänä vuonna ilmaantunut uudenvuoden suunnitelmia vaikka muille jakaa: olen saanut kutsun illanistujaisiin niin Viikkiin, Hakaniemeen kuin Kruununhakaankin sekä lisäksi ystäväni pyysi minua PMMP:n keikalle Virgin Oiliin.

Once again we have toured half of Finland during Christmas and  have returned home to Helsinki. It has been rather quiet at my blog during Christmas, but I think it will cheer up now. I just got back from a workout at the gym and I do not have anything special to share, but that ought to be okay for someone who is on her vacation now. On Wednesday 2nd January I am sharp back to work with full of energy, but before that I still have a couple of days to enjoy my summer holiday (I'm having rest of my previous summer's holiday only now).

My trendsetter five-year-old daughter jokes that I am a rube, so I decided to start my intergration back to Helsinki from this artsy bohemian district of Helsinki. This is only my third time when I go out to this part of the city full of hipsters and artists. Previous time may be read of my adventure trip and Kallio Block Party earlier this year. Kallio is kind of urban and bohemian part of Helsinki little like Camden in London. But it is good for a country side rube like me to go sometimes to urban places to suck up some trends and new influences from the hipsters, haha.

0 kommenttia :