maanantai 14. tammikuuta 2013

Rovaniemen perhepäivällisen muistelua esseen kirjoittamisen lomassa

Isabella palasi lauantaina kotiin ja tänään töiden jälkeen jatkui opintojen teko kahden kuukauden tauon jälkeen eli mukava arki on koittanut. Pian täytyy jatkaa Marimekon yritysanalyysin tekoa esseen muodossa, mutta sitä ennen palataan vielä hetkeksi rentouttaviin lomatunnelmiin Rovaniemelle. Viimeisenä päivänä suunnattiin perhepäivälliselle italialaiseen ravintola Martinaan isäni, pikkuveljeni, Isabellan ja pikkusiskoni kanssa.

Lordin aukio ja Sampokeskuksen edusta olivat täynnä ulkomaalaisia matkailijoita kuten jouluaikaan kuuluukin. Isabellakin kävi muiden turistilapsien tavoin laskemassa vähän mäkeä.
Photobucket

Ihmettelin joululoman aikana kuinka paljon pikkuveljeeni oikein mahtuu ruokaa. Miehet. :D
Photobucket

Pikkuveljeni Vilin ruokahalun ihmettelyn lisäksi ihailin myös pikkusiskoni Vilhelmiinan upeita hiuksia.
Photobucket

Itse nautin tuona päivänä vuohenjuustopastaa, jonka lisukkeeksi tilasin vielä erikseen pinaattia rautaa antamaan.
Photobucket

Vimmen ja Isben kanssa.
Photobucket

Ja yhteispotretti meistä kaikista. Sen verran kaikki kokoonnutaan saman pöydän ääreen, että se on ehdottomasti ikuistamisen arvoinen asia.
Photobucket

Minun Bella Bambinani.
Photobucket

Jälkiruoaksi Vilhelmiinalle ja Isabellalle maistuivat valtavat jäätelöannokset.
Photobucket

Nyt täytyy jatkaa esseen naputtelua, mutta reipasta viikon jatkoa kaikille!

Isabella has returned home and I have continued studies after two months break, so normal yet mostly pleasant everyday life is back. Soon I have continue with making a corporation analysis to an essay, but before that we can still shortly return to relaxing holiday atmosphere. During my visit to Lapland Northern Finland we had a family dinner together with my father, little brother, little sister and Isabella. Pictures from the dinner can be seen above. Now I have to continue with the essay, but have a productive new week everyone!

0 kommenttia :