torstai 21. maaliskuuta 2013

Vuoden 2013 tavoitteet ja viime vuoden tilinpäätös

Pidempiaikaisille lukijoilleni lienee tuttua, että olen hyvin määrätietoinen ihminen. Kun päätän jotain, laadin realistisen suunnitelman toteutuksesta ja sitten pusken kohti tavoitettani. Huhtikuun 2011 lopussa neljännevuosisata syntymäpäivien häämöttäessä kulman takana kirjasin blogiini ylös sekä pitkän että lyhyen aikavälin tavoitteita, jotka ovat luettavissa täältä. Viime vuonna laadin 2012 tavoitteet tänne, joten nyt on aika tarkastella niitä tilinpäätöksen muodossa.

 photo setting-goals_zps2ce6404f.jpg

Vuoden 2012 tavoitteet ja niiden arviointi:

-Opiskella edelleen kauppatieteitä töiden ohessa, jotta saan toisenkin maisterin tutkinnon tulevaisuudessa valmiiksi 
Check! Tein viime vuonna töiden ohessa sivutoimisesti 52 opintopistettä, mihin olen tyytyväinen yksinhuoltajuus, työkiireet, kunnallisvaalit ja sosiaalinen elämä huomioiden.


-Kehittyä ja haastaa itseäni jatkuvasti työelämässä  
Check! Sain viime vuonna töissä kaksi ylennystä.

-Matkustella enemmän kuin viime vuonna 
Check! Viime vuonna reissasin vuotta 2011 enemmän. Viime vuonna kävin nimittäin Makedoniassa, Virossa, Venäjällä, Tanskassa, Latviassa ja Liettuassa. Entiseen matkustustahtiini verrattuna tuo ei ole niin paljoa, mutta silti enemmän kuin vuonna 2011.

-Lomailla enemmän kuin viime vuonna (jolloin maltoin lomailla tasan kaksi viikkoa: viikon kesällä ja viikon jouluna)
Check! Vuonna 2012 kesälomailin viisi viikkoa ja joulunakin otin muutamia päiviä vapaaksi

-Pitää silmät auki ja mielen avoimena sekä oppia uutta kaiken aikaa ja avartaa maailmankatsomustani
Check! Viime vuonna tuli mm. syötyä 40 metrin korkeudessa Dinner in the Skyssa, juhlittua Helsinki Pridessa, tutustuttua uusiin ihmisiin, juteltua kodittomien ja narkomaanien kanssa kunnallisvaalityön merkeissä, telttailtua Nuuksion kansallispuistossa, vierailtua makedonialaisessa luolakirkossa, poseerattua kymmenen kilon pullataikina päässä tanskalaiselle taiteilijalle ja saatua taikinamuotokuvani nykytaiteen museo Kiasman näyttelyyn, laulettua pikkuveljen kanssa duoettoa karaokessa, käytyä katsomassa hylättyä kummitustalomaista huvilaa Espoossa, oltua Free Pussy Riot -tukimielenosoituksessa, vietettyä urbaania kaupunkijuhannusta Kalliossa, oltua PMMP:n akustisella keikalla, osallistuttua kaksille festivaaleille, kuunneltua Hjallis Harkimon inspiroivaa puhetta seminaarissa, tavattua pääministeri Jyrki Katainen, käytyä ensimmäistä kertaa elämässäni Olavin- ja Turunlinnoissa, annettua ensimmäistä kertaa elämässäni poliittisia lausuntoja Helsingin Sanomien politiikan toimitukselle ja niin edelleen.
 
-Nauttia Isabellan kanssa olosta ja seurata hänen kehitystään
Check! Parasta elämässä on viettää aikaa tyttäreni kanssa katsoen, kun hän oppii uusia asioita ja kasvaa. Hän on elämäni rakkain ihminen ja äitiys on hienointa, mitä olen koskaan saanut kokea.

-Viettää mahdollisimman paljon aikaa perheen, läheisten ja ystävien kanssa, koska he ovat tärkeintä elämässäni
Check! Olen pyrkinyt pitämään mahdollisimman tiivisti yhteyttä läheisiini sekä näkemään heitä mahdollisimman usein. Toki välillä on jaksoja, jolloin aikataulut menevät ristiin, eikä arkikiireiden vuoksi ehdi aina tavata kaikkia niin tiheästi kuin toivoisi, mutta perhe, läheiset ja ystävät ovat silti korkealla prioriteeteissani.

-Vetää S-ryhmän osuuskauppa HOK-Elannon edustajistovaalien ehdokkuus kunnialla läpi ja vähän kampanjoidakin
Check! Tosin kampanjointi rajoittui ehdokkuuden mainostamiseen blogissa ja Facebookissa, mutta siihen nähden sain hyvän määrän ääniä. Ensi kerralla sitten kampanjoin enemmän. 

-Asettua ehdokkaaksi syksyn kunnallisvaaleihin (?)
Check! Kunnallisvaaleihin kampajoin ihan tosissani käytettävissä olevien resurssien ja aikataulujen puitteissa. Sain 120 ääntä, mikä on tyydyttävää ottaen huomioon, että tein kampanjaa yksin ilman tukitiimiä käytännössä nollabudjetilla, olin asunut Helsingissä vasta 1v 8kk, minulla ei ole täällä yhden serkun lisäksi muita sukulaisia, Helsingin äänestysprosentti jäi matalaksi sekä tein kampanjaa kokopäivätöiden ja muiden kiireiden ohessa. Tästä on siis hyvä jatkaa, sillä tehän tiedätte minut – minä mietin aina jo seuraavaa askelta... ;)  

Viime syksyn kunnallisvaalien johdosta minut valitaan Helsingin kaupungin kiinteistöosakeyhtiön hallitukseen, Helsingin käräjäoikeuden lautamieheksi ja liikelaitos Palmian johtokunnan varajäseneksi. Esimerkiksi Palmian liikevaihto oli vuonna 2011 lähes 160 miljoonaa euroa ja työntekijöitäkin on noin 3000 eli olen todella iloinen ja tyytyväinen saamistani kolmesta hyvin erilaisesta luottamustoimesta.


Lisäksi niin vaaleissa kuin muutenkin minulle tärkeitä yhteiskunnallisia teemoja ovat muun muassa sosioekonominen eriytyminen, asuminen ja sen laatu sekä julkisten palveluiden järkevöittäminen, joten sain juuri haluamiani luottamuspaikkoja ja -tehtäviä. Kiitos siis vielä kaikille minua äänestäneille ja lupaan tehdä parhaani ollakseni teidän luottamuksen arvoinen!
 photo goal4_zpsa6183731.jpg

-Aktivoitua Nuorkauppakamarin toiminnassa
Tietoinen fail. Päätin tarkoituksella jättää Nuorkauppakamaritoiminnan tulevaisuuteen, koska työ- ja opintokiireet ja erityisesti kunnallisvaalit täyttivät niin tehokkaasti kalenterini. Katson tätä siis myöhemmin uudelleen. 

-Muistaa levätä ja laiskotellakin välillä
Check! Minulla oli kalenterissa toisinaan myös iltoja ja viikonloppuja, jotka pyhitin levolle. Vaikka rehellisesti käsi sydämellä: enemmänkin niitä varmasti saisi olla. Osaan silti onnekseni välillä ottaa rennosti.

-Pitää huolta jaksamisestani riittävällä unella, suht terveellisellä ruoalla herkkujakaan unohtamatta ja käydä SATS:lla ahkerasti treenailemassa
Check! Yöunet ovat sellaiset, joista en tinki kuin äärimmäisissä poikkeustapauksissa. Kanadan collegeaikoina opin riittävän unen tärkeyden kantapään kautta. Lisäksi syön mieluummin ravitsevasti kuin epäterveellisesti, mutta kannatan tässäkin kohtuutta eli herkkujakin saa syödä. SATS:lla kuntosalilla tai jumpassa käynti antaa energiaa ja auttaa jaksamaan paremmin.

-Levittää ympärilleni enemmän hyvää kuin huonoa fiilistä 
Check! Tosin välillä on kyllä tullut väsyneenä kiukuteltua läheisilleni, mutta enimmäkseen olen pyrkinyt levittämään hyvää fiilistä, piristämään muita ja olemaan kannustava.

-Ylläpitää tasapainoa työn, opintojen, läheisten, Isabellan, harrastusten ja ystävien välillä
Check! Vuonna 2012 on ollut kaksi ylennystä töissä, kunnallisvaalipuserrus, sivutoimisesti 52 opintopistettä kokopäivätyön ja yksinhuoltajuuden ohessa, rankkoja hardcore-juttuja yksityiselämässä, mutta myös paljon ihania ihmisiä, upeita kokemuksia, hienoja reissuja, itkua ja naurua. Olen saanut edetä uralla, suorittaa kauppatieteiden maisterin opintoja, kokea hienoja asioita, politikoida ja olla mukana yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa, seurata elämäni tärkeimmän ja rakkaimman ihmisen eli oman tyttäreni kasvamista ja kehittymistä sekä moni asia on muuttunut paremmaksi edelliseen 2011 vuoteen verrattuna. Lienen siis löytänyt tasapainon elämäni lukuisien eri osa-alueiden välillä – tai ainakin oppinut jonglöörin tavoin taitavasti pallottelemaan niiden välillä.

 photo 12844700-many-sticky-notes-with-your-personal-goals-written-on-them-including-love-family-career-wealth-and-h_zpsad75b8b2.jpg

Mitä lyhyen- ja pitkän aikavälin tavotteita minulla nyt on
 
- Opiskella tuplamaisteriksi (YTM:ksi valmistuin 23-vuotiaana ja KTM on työn alla) eli "valtio-oppineeksi ekonomiksi". Ehkä tehdä joskus väitöskirja ja tohtorin opinnot (?)
- Ostaa oma asunto asunto viimeistään elokuussa 2014, kun Isabella menee kouluun
- Saada Isabellalle hyvä ja häntä kiinnostava koulupaikka, vaihtoehtoina ovat mm. saksalainen ja ranskalainen koulu (tästä myöhemmin lisää ihan omassa postauksessaan)
- Päästä pörssiyrityksen johtoryhmään ja saada hallitusjäsenyyksiä (nämä ovat todella pitkän horisontin tavoitteissa)
- Huolehtia ja edistää kaikin tavoin Isabellan hyvinvointia
- Saada toinen lapsi, jos elämäntilanne ja luonto sallivat (?) – tämä keskipitkällä aikahorisontilla, koska lähitulevaisuuteen ei vauvahaave kuulu
- Huolehtia ystävyys- ja perhesuhteista
- Elää intohimoisessa ja rakkaudentäyteisessä parisuhteessa
- Saavuttaa taloudellinen riippumattomuus pitkällä tähtäimellä
- Menestyä ja saavuttaa positiivista urakehitystä
- Pitää fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista huolta
- Olla edelleen mukana yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa ja politiikassa
- Oppia kaiken aikaa uutta ja kehittää jatkuvasti itseäni
 photo DChitwood_GoalsAreDreamsWithDeadlines_zpsc81f39c6.png

4 kommenttia :

Lene kirjoitti...

Moikka Ilona! Löysin juuri blogisi Satun postauksesta, kiva lukea mitä teille kuuluu! Näytä todellakin hehkuvalta! Mukavaa viikonloppua ja kuulemisiin! :)

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Kiitos Leena ihanasta kommentistasi. :) Toivottavasti tavataan tässä kevään aikana, niin päästään vaihtamaan kuulumisia ihan kasvotustenkin.

Lene kirjoitti...

Joo ehdottomasti treffit! Kuulemiin ja hyvää pääsiäistä!

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Voitais vaikka huhtikuun lopussa tai toukokuussa pitää vaikka piknik (vappupäivä Ullanlinnassa ois bueno, mut en tiiä onko ihmisillä sillon paljon muita suunnitelmia) porukalla. :)

Ja toivottavasti sullakin oli ihana pääsiäinen!