keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Lepää rauhassa rautarouva ja neito punaisissa

Jotenkin tällä viikolla on ollut ihan erilailla energiaa kuin viime aikoina. Kenties se johtuu siitä, että takana on mukava viikonloppu Turussa ystävien parissa, kevään etenemisestä tai siitä, että minulla on menossa lähes kuukauden kestävä opintotauko eli iltaisin voi keskittyä muuhunkin kuin tenttikirjojen pänttäämiseen tai esseiden kirjoittamiseen. Tänäänkin oli mukavaa tekemistä, sillä töiden jälkeen tapasin erästä ystävääni pitkästä aikaa, kävimme syömässä ja kauppoja kiertelemässä – mitään ostamatta. Hyvä minä! Tosin mietintämyssyn alle jäivät kaksi jakkua ja yksi mekko, joten ehkä käyn niitä vielä katsomassa myöhemmin.

Olen varmaan kertonut aiemminkin, että punainen on lempivärini. Tämä kuvissa näkyvä mekko on myös yksi lempimekoistani.
 photo IMG_7659_zps4990668d.jpg photo IMG_7656_zps33febf8d.jpg

Tykkään iättömistä ja monikäyttöisistä vaatteista ja käytän edelleenkin joitain 13-vuotiaana ostamiani vaatteita. Tämä mekko on hyvä esimerkki niin iättömyydestä kuin monikäyttöisyydestäkin. Se on useita vuosia sitten ostettu, edelleen erinomaisessa kunnossa ja käy sekä juhliin koruja ja asusteita lisäämällä että töihinkin huivin ja neuletakin tai jakun kanssa.
 photo IMG_7647_zps2bf6664b.jpg
Mekko: H&M, neuletakki: J Crew, vyö: Dolce & Gabbana, laukku: Prada, saappaat: Vagabond, kello: Just Cavalli
Dress: H&M, cardigan: J Crew, belt: Dolce & Gabbana, bag: Prada, boots: Vagabond, watch: Just Cavalli

Lepää rauhassa Margaret Thatcher, jonka hautajaisia vietettiin tänään. Suhtautumiseni Iso-Britannian rautarouvaan on ristiriitainen: en ole kaikessa täysin samaa mieltä hänen kanssaan (hänen oikeistolainen linjansa oli liiankin kova ja armoton), mutta toisaalta hän nosti Iso-Britannian uuteen nousuun ja talouskasvuun. Tähän sitaattiin kyllä yhdyn täysin.

 photo margaret-thatcher-sl_zpscd6c20ba.jpg


This has been been a good week so far and I have had more energy than in the past few weeks. Perhaps it is due to spring which is finally approaching and the fact that I am having a study break for nearly a month, so I actually have time to relax in the evenings. Rest in peace iron lady! I have controversial thoughts of Margaret Thatcher, because her political line was sometimes too radical, but on the other hand she gave Great Britain new economic rise.

0 kommenttia :