maanantai 17. marraskuuta 2014

Älykkään naisen stereotypia Helsingin Sanomissa ja inspiroiva ilta Satu Huberia kuunnellen

Viime viikolla Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen artikkeli, jonka suosittelen lukemaan. Siinä käsiteltiin ihmisten stereotypioita älykkään naisen käsitteestä.

 photo hs_zps2b7fb005.jpg

Artikkelissa todetaan muun muassa seuraavaa: "Joskus ihmisten on myös vaikea käsittää, että joku voi sekä olla älykäs että pukeutua seksikkäästi. Aivan kuin nainen tyhmentyisi sitä mukaan, mitä avarampi hänen kaula-aukkonsa on ja mitä lyhyempi on minihameen helma, Kankare vitsailee. Mitä näyttävämmin olen pukeutunut, sitä tyhmempänä mua pidetään. Mielipiteitäni ei kysytä ja juttuni ohitetaan. Antaakseen älykkään vaikutelman pitäisi olla hiljaa ja pönöttää."

En voisi olla enemmän samaa mieltä! Ei älykkään naisen tarvitse pukeutua säkkiin, ollakseen uskottava. Kuinkahan monta kertaa olen itsekin kuullut vaikkapa: "Näytät ihan Paris Hilton-bimbolta, mutta oletkin fiksu nainen!" tai "Olen ihan yllättynyt, olet ensimmäinen nainen, jonka kanssa olen keskustellut rahoituksen portfolioteoriasta". Toisaalta aliarvioinnista on myös etua vaikkapa pokeria pelatessani, kun vastapelaajat eivät ole varuillansa. Tärkeintä on mielestäni ravistella kaavoihin kangistuneita ajattelutapoja ja murtaa stereotypioita. Ja siksi tämä Helsingin Sanomien artikkeli on paikallaan. Valitettavan monet ihmiset nimittäin ovat todella mustavalkoisia, eikä heidän käsitykseensä älykkäästä ihmisestä mahdu kuin yksi homogeeninen pönötystyyppi. 

Itse olen esimerkiksi saanut seuraavan neuvon minua vanhemmalta ja kokeneemmalta mieheltä, pohtiessani vuonna 2009, puenko erääseen työhaastatteluun (suorat) housut vai (polvipituisen) hameen: "Pukeutuminen riippuu siitä, mitä haluat viestittää. Eli hame, jos haluat flirtata johtajan kanssa, jolloin paikan saanee helpommin ja olet ikuisesti 'aputyttö' siellä, josta saunaillassa puhutaan tuhmia. Housut taas viestii tiukkuudesta, jolloin et ehkä saa duunia, mutta vältyt myös edelliseltä. Valitettavasti tämä maailma on hieman sovinistinen."

Paljon on kuitenkin tehtävissä ja itse uskon paljon myös rohkaisevan ja motivoivan esimerkin voimaan. Olimme hiljattain erään ystäväni kanssa Kokoomusnaisten tilaisuudessa, jossa tapasimme suomalaisen finanssimaailman grand lady Satu Huberin, joka on inspiroiva esimerkki menestyneestä businessnaisesta ja muutenkin energisen kupliva persoona. Oli hienoa kuulla hänen näkemyksiänsä ja kokemuksiansa. Vaihdoimme Huberin kanssa vielä seuraavana päivänä sähköpostia, enkä voi kuin ihailla hänen asennettansa, joka tarttuu helposti muihinkin.
 photo IMG_4142_zps05b1e6a8.jpg

Inspiroivaa viikon jatkoa kaikille ja yritetään suhtautua asioihin edes hitusen ennakkoluulottomimmin!

I read an interesting article (unfortunately in Finnish) about stereotypes towards intelligent women and that gave me a lot to think about. Unfortunately I do not have enough time nor energy to summarize my thoughts further on this topics, but let's just say that I totally agree that if a woman likes to dress up, it does not make her any less smart  not even a tiny bit!

Recently I also met Satu Huber, Deputy CEO at Elo Mutual Pension Insurance Company at Finnish National Party's Women's Event together with a friend of mine. Mrs. Huber is such an inspiring example of a successful businesswoman and overall a great outgoing personality. It was great to hear her motivational speech with personal experiences and advice. Have an inspiring week everyone and let's try to be even slightly less prejudiced!  

0 kommenttia :